keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ajatuksia Maputosta




Maputossapa
minä olen muukalainen.
Ihonvärini innostaa joitakuita huutelemaan perään.

Puhuvat kieliä, joita en ymmärrä.
Kysyessäni englanniksi bikinejä ostoskeskuksessa
minut ohjataan miestenvaateliikkeeseen
ja tarjotaan paketillista miesten alushousuja.

Poliisit sentään puhuvat englantia.
Se lieneekin tarpeen, jotta voi pysäytellä kadulla turisteja,
syyttää näitä olemattomista rikkeistä
ja uhkailla putkalla, jollei turisti ole halukas ”selvittämään asiaa rahalla”.

Köyhyys ei ole ”suhteellista”,
täällä se on absoluuttista
ja näkyvillä kaikkialla
kuten oma länsimaalaisuuteni, josta tulen kiusallisen tietoiseksi.

Jalkapallo on silti jalkapalloa,
lapset ovat lapsia,
ihmiset ihmisiä toisilleen.
Ja meri on kaunis,
vaikka ranta on roskien peitossa.

Samoin karaoke on karaokea
syntymäpäivillä, joille eksymme vahingossa.
Laulamme kielillä, joita en ymmärrä
mutta myös onnittelulaulun suomeksi.
Päivänsankari kiittää ja tarjoaa ruokaa ja juomaa.

Matkalla nukkumaan
ohitamme kadunvarren aseistetut vartijat.
Muita ei enää kulje kadulla,
joka vielä aamulla täyttyi
 capulana-asuisista naisista hedelmävateineen,
kyytiä tyrkyttävistä chopeloista
ja puheaikaa myyvistä pojista.

Vaikka yö on lämpimämpi täällä
virtsaiset sisäpihat tuoksuvat samalta
Maputossa ja Kalliossa.



Helena, sairaanhoitaja ja järjestöaktiivi, joka löysi Maputosta palattuaan talvitakkinsa taskusta sinne unohtuneen eväsbanaanin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti